Rannikon Puolusta 1/2024 on ilmestynyt. Sen teemana on Rannikkopuolustuksen historia ja lehti on paperiversionaan tilaajien luettavissa. Samalla edellinen lehti on nyt julkaistu lehtiarkistoon.
Teemakirjoitusten aiheita ovat:
| Viteleen tykistötaistelu 1919, Ville Vänskä |
| Panssarilaiva Väinämöisen ja Ilmarisen merkitys Suomen puolustukselle, Eero Auvinen ja Matti R. Ketola |
| Suomalaisia upotussodassa, Ville Vänskä |
| Kokonaisvaltaisen muutoksen äärellä – Rannikkojoukkojen taistelutavan kehittyminen kesällä 1941, Lari Pietiläinen |
| Rannikkopataljoonista, Kari Huhtala |
| Viipurinlahden taistelu 1944 – Viitteitä yhteisoperaatiosta, Juho Talvitie |
| Neuvostoliiton etuvartio, Ohto Manninen |
Alla päätoimittaja Juha Puistolan pääkirjoitus lehdessä 1/2024.
”Suomen rannikon pituus on 1100 km, mutta rantaviivaa maallamme on jopa 4600 kilometrin verran. Saaria Suomen rannikolla on yli 81 000. Maamme lounaisrannikon saaristo on Euroopan suurin. Ahvenanmaa on olennainen osa tätä saaristoa.
Edellinen on hyvä muistutus meille kaikille, koska jokainen osaa vaikka syvästä unesta herätettynä kertoa, kuinka pitkä itäraja on, mutta rantaviiva ja saaret saattaisivat olla hakusessa.
Kylmän sodan aikana laajamittainen maihinnousu Suomeen arvioitiin suurvaltasodan yhdeksi vääjäämättömäksi seuraukseksi. Sitä uhkaa vastaan rakensimme rannikkopuolustusjärjestelmän, jota jouduimme viilaamaan isolla kädellä vasta 2000-luvulla.
Voimakas rannikkotykistö sekä sotakokemusten perusteella kehitetty rannikkojalkaväki muodostivat rannikkojoukkojen suorituskyvyn. Puolustuksellisten tehtävien lisäksi rannikkojoukkojen tuli kyetä suorittamaan hyökkäyksellisiä tehtäviä, kuten vastahyökkäyksiä maihinnousseen vihollisen tuhoamiseksi tai saarien ja kohteiden valtaamisia. Rannikkojoukkojen tuli olla saaristo-olosuhteisiin koulutettuja ja niiden tuli hallita lukuisa määrä erilaisia teknisiä välineitä. Myös rannikkojoukkojen ja laivaston yhteistoiminta kehittyi jatkuvasti.
Jokainen rannikkomme olosuhteissa harjoitellut tietää, etteivät ne ole milloinkaan ihanteelliset. Pimeys, kylmyys, matalat ja karikkoiset väylät sekä kallioiset saaret eivät muodosta ihanteellisinta taistelumaastoa. Tietysti oletamme, että meille haastava tarkoittaa vastustajalle mahdotonta.
Osa vaikeuksistamme johtuu yleisestä rahoituksen niukkuudesta, kun joukkojen määrää, koulutusta ja varustusta on vuosien varrella kehitetty. Osa puolestaan on seurausta siitä, ettei Ahvenanmaan demilitarisoitua asemaa haluta järkyttää. Voi olla, että nuo molemmat osatekijät pysyvät, vaikka niiden suhteen on pientä liikkumista.
Rannikkojoukot, ja yhteistoimintakyky eivät syntyneet tyhjästä, vaan todellisesta tarpeesta. Kari Huhtala, Lari Pietiläinen ja Juho Talvitie vievät meidät artikkelissaan joukkojen syntysijoille.
Panssarilaivojen merkityksestä meitä muistuttavat Eero Auvinen ja Matti R Ketola. Ilmarinen palasi uutisiin, kun päätös sen polttoöljysäiliön tyhjentämisestä eteni tarjouskilpailuun asti. Meripuolustuksen historia on tietysti paljon muutakin kuin hylkyjä. Siksi olen äärimmäisen iloinen tietäessäni rannikonpuolustajien tuntevan historiansa. Siitä on osoituksena lukuisat teokset, joita myös nuori sukupolvi tarinastamme julkaisee.
Merivoimat ja rannikkopuolustus eivät tietenkään ole juuttuneet historiaan. Lehtemme numerossa 2 pohdimme tulevaisuutta. Jos juuri sinulla on siihen sananen sanottavaksi, pyydän lähettämään artikkeliehdotukset heti maaliskuun alussa. Tulevaisuus ei odota.”
