RP-lehti

RP2/2025 on ilmestynyt ja teemana on Uusi sukupolvi. Samalla edellinen numero on julkaistu verkkolehtenä.

RP2/2025 teemakirjoitukset ovat: Nato ja Merivoimat (Juha-Antero Puistola), Lähitulevaisuuden aseet (Puistola), Sota-alukset nykykriiseissä (Patrik Lillqvist) sekä Uusia pataljoonan komentajia Uudenmaan prikaatissa: Uudenmaan prikaatissa on ainutlaatuinen koulutuskulttuuri (Hanna Tallberg).

Pääkirjoituksessaan Juha-Antero Puistola pohtii Merivoimien valmiutta ja varustusta seuraavasti:

Päätoimittajan kartat alkavat olla täynnä pieniä punaisia nuppineuloja, jotka ilmaisevat havaittua epäilyttävää toimintaa. Osa neuloista on painettu meri- tai ranta-alueillemme, ja huolestuttavan lähelle kriittistä infrastruktuuria tai jopa strategisesti merkittäviä kohteita.

Maalla, merellä ja ilmassa poreilee tavalla, jota jotkut tulkitsevat kiehumisen esiasteeksi. Kaikille rannikonpuolustajille antaa varmasti luottamuksen, ja jopa ylpeyden, tunnetta tieto siitä, ettei Merivoimat ole tyytynyt olemaan sammakko kuumenevassa kattilassa. Uudet kyvykkyydet ja toimintatavat oli päätetty hankkia ja omaksua siinä vaiheessa, kun tuulettimeen suuntaava pelikaani oli vielä munassaan. Se tarkoittaa sitä, etteivät rannikonpuolustajat kohtaa tulevaisuutta housut kintuissa muualla kuin Merisotakoulun saunassa.

En tietenkään väitä, että olisimme valmiita ja täydellisiä. On aivan varmaa, että puutelistalla on edelleen paljon huolehdittavaa. Se, että omat kehittämistarpeet on tunnistettu, on jo sinällään merkittävä asia. Pöyhkeyteen tai omahyväisyyteen ei ole varaa edes juhlapuheissa.

Yksi asia, mikä tulee mieleen, on operointi suurilla joukkomäärillä. Hieman ”pelkään”, että monilla upseereilla on käytännön kokemusta korkeintaan muutaman sadan taistelijan johtamisesta. Yksittäisessä aluksessa tai edes alusosastossa ei tietenkään ole tuhansia miehiä, mutta meripuolustuksessa on.

Operaatioiden kitkatilanteet paljastuvat vain riittävän mittavissa harjoituksissa – jos siis haluaa etukäteen tutustua niihin. Pelikaania ei kannata odottaa. Harjoitusten suunnittelijat ovat varmasti jo ottaneet Ukrainan sodan oppeja mukaan operatiivisiin, taktisiin ja teknologisiin kehyksiin. Oletan, että tulevien johtajien koulutus on pullollaan yllättäviä haasteita, joita ei voikaan hoitaa imaginaarisilla ratkaisuilla.

Yksi sodan havainnoista on se, että koulutuksen ja harjoittelun on oltava mahdollisimman realistista. Joukot kuluvat, materiaali hupenee jne., kunnes organisaatioista puristetaan esiin viimeisetkin innovaatiotipat.

Innovatiivinen organisaatio ei synny ilman osaavaa henkilöstöä. Jokaisen miehen yksittäisestä rannikkotaistelijasta pyramidin päällimmäiseen amiraaliin on osattava tehtävänsä ja siinä käytettävät välineet, ennen kuin uusia käyttötapoja eli ”soveltamista” kannattaa edes harkita. Tietysti Merivoimien on pidettävä huolta myös materiaalisesta valmiudesta.

Kuulemani mukaan talvisodan neuvostosotilaiden mielestä parasta suksivoidetta oli Suomi-konepistoolin ääni. Edes mahtivoide ei auta, jos sukset puuttuvat. En tarkoita ”suurhankintoja”, vaan SA-joukkojen varustuksen kampaamista hankintaesityslomake kourassa. Kannattanee yrittää ainakin.

On vielä mainittava, että uuden päätoimittajan valinta on meneillään. Hän pääsee tositoimiin jo numerosta 4/2025. Vuosi 2026 on entistä paremmassa
pidossa, kun uusi luuta pyyhkii toimituksen nurkissa. Koska joutsenlauluni on vasta seuraavassa numerossa, en jatka tuosta enempää. Luulen, että jonossa on vielä tilaa. Jos haluat tarttua tämän ainutlaatuisen julkaisun nuottivihkoon, lähetä sähköpostia heti joko minulle tai RUY ry:n puheenjohtajalle: kommodori (evp) Auvo Viita-aholle auvovii(at)gmail.com.

Juha-Antero Puistola
Päätoimittaja
Komentaja evp.

Lehti 1/25 on putkahtanut tilaajien postilaatikoihin ja samalla on totutusti edellinen lehti myös verkkolukijoiden luettavissa.

Uuden lehden teemana on ”Myötätuuli”. Tätä myötäistä virettä päätoimittaja kuvaa myös lehden 1/25 pääkirjoituksessa (alla).

---

Sekä Ruotsin että Viron merivoimien komentajat kuvasivat alkuvuonna Itämeren turvallisuustilannetta ”poikkeukselliseksi – jopa vakavaksi”. Perusteen lausunnolle antoivat muun muassa Ukrainan sota ja merenalaisen infrastruktuurin toistuvat vahingoittamiset.

Tällä hetkellä on ilmeistä, että Euroopassa käytävä valtakamppailu on ulottunut Itämerelle. Hyvänä asiana voidaan pitää sitä, etteivät kamppailun osapuolet ole toistaiseksi käyttäneet asevoimien kineettisiä kykyjä itämerellisen nokkimisjärjestyksen selvittämiseksi.

Huonona puolena on pakko mainita, että jos vallitsevat trendit olisivat liukukytkimiä sodan ja rauhan välillä, kovin monet niistä olisivat huolestuttavassa asennossa tai hyvää vauhtia matkalla niihin. Koko Eurooppa on tällä hetkellä epävakaassa tilanteessa.

Epävakauteen liittyen on todettava, ettei lyhyellä eikä keskipitkällä aikavälillä ole nähtävissä tilannetta, jossa Venäjä luopuisi alueellisista valtapyrkimyksistään, tai muuttaisi keinovalikoimaansa sen hankkimiseksi. Venäjä käyttää kaikkia valtiollisia ja useita ei-valtiollisia työkaluja tavoitteisiinsa pääsemiseksi.

Menemättä noihin keinoihin tässä vaiheessa sen syvemmälle, on todettava, että erikseen ja yhdessä ne muodostavat selvän uhan Suomelle ja Euroopalle.

On myös muistettava, että Venäjän tutkiminen ja sen muodostamasta uhasta puhuminen ei ole sotahulluutta, vaan osa varautumista.

Jos huonot ajat koittavat, niihin valmistautunut pärjää todennäköisesti paremmin kuin silmät ummessa kulkenut. Toisaalta, jos pahin ei tapahdukaan, kaikilla on parempi mieli. Ainakin minä lupaan kestää tulevaisuuden historiankirjoissa tapahtuvan ”turhasta” varautumisesta motkottamisen. Olisi henkisesti paljon kovempi pala lukea malli Cajanderin uusintapainosta.

Joku saattaa kysyä, miten ihmeessä tällaisena aikana tämän lehden teema on ”myötätuuli”? Eikös puhuri ole pikemmin vastainen ja hyytävän kylmä?

Perustelu on yksinkertainen. Kiristynyt kansainvälinen tilanne on saanut ihmiset ja päättäjät muistamaan meren merkityksen suomalaiselle turvallisuudelle ja hyvinvoinnille. Lihavina ja leppoisina vuosina meillä on ollut taipumus unohtaa valtion napanuora ja luottaa siihen, että ihmiset, tavarat, data ja energia liikkuvat kuin välissä ei merta olisikaan.

Nyt viimeistään herätyskelloon torkuttaminen on päättynyt, joten voimme yhdessä tuumin parantaa turvallisuuttamme ilman aivan viime tingan hätää.

Meillä on siis otollinen tilaisuus kertoa sanoin ja kuvin, kuinka merivoimat osallistuu turvallisemman tulevaisuuden rakentamiseen.  Monella tavalla se tapahtuu pienin työn ja arjen teoin mutta edellyttää myös kykyjä seistä sanojen ja suunnitelmien takana. Sellaisiin talkoisiin kutsumme kaikki rannikon puolustajat eli odotusarvo alkaneelle vuodelle on valtava.

Tässä numerossa sukellamme siis merten syvään päätyyn, ja seuraavissa numeroissa jatkamme vapaalla tyylillä kohti maalia.

Juha-Antero Puistola, päätoimittaja

Rannikon puolustaja 4/2024 on julkaistu – ja samalla saavat kaikki sivustolla vierailevat näkyviin digitaalisesti numeron 3/2024.

Vuoden viimeisen lehden otsikkona on ”Minun mereni” ja teema-artikkeleiksi ovat nousseet seuraavat:

• Pala meripuolustuksen historiaa Juha-Antero Puistola
• Vieras alus lähestyy, haastetta kerrakseen – onko se sota-alus? Jouni Honkala
• Evakuointiharjoitus Airistolla: m/s Gyltö ja Super Puma yhteistyössä Kari Hänninen
• Koiraryhmän arkea Rannikkolaivastossa Koiraryhmä Pansio K9
• Muistoja 1960-luvulta Raimo Huuhtanen

Alla lehden 4/2024 pääkirjoitus (Juha-Antero Puistola):

Lokakuun loppupuolella Suomessa otettiin käyttöön meriliikenteen erikoiskuljetusten varoalueet eli liikkuvien erikoiskuljetusten ympärille määritellyt erilliset puskurivyöhykkeet. Kulussa oleville erikoiskuljetuksien ympärille määritellään vyöhyke, jonka sisään muut alukset eivät saa ilman lupaa tulla.

Sisämaajärjellä ajateltuna on mainiota, ettei erikoiskuljetusten osalta luoteta pelkästään hyvään merimiestaitoon, vaan viranomaiset valvovat ja opastavat aallonkyntäjiä. Itämeri on haastava toimintaympäristö kokeneillekin kippareille. Etenkin jos valtaosa ajotunneista on hankittu avarammilla vesillä. Lisäksi komentosilloilla näytetään välillä luotettavan enemmän tekniikkaan kuin omiin silmiin. On tilanteita, joissa ruori on ollut käsiä täynnä, kun reittisuunnitelma on pitänyt tehdä pikatilanteena uusiksi odottamattoman sumun, savun tai humun vuoksi. Nykyisin tai edes lähitulevaisuudessa ei pidä sokeasti uskoa vaikkapa satelliittipaikannukseen perustuvia sijaintitietoja. Merikartta, alueen tuntemus ja yhteisten sääntöjen osaaminen ovat pakollisia varusteita sisääntuloväylillämme. Täsmällisyys on kuninkaallisten kohteliaisuutta ja rannikon puolustajien ominaisuus. Vaikka ihmisten väitetään olevan ajan orjia, niin joissakin tapauksissa kello on muutakin kuin rippikoululahja.

Edellisen ajattoman totuuden opin aikoinaan rannikkotykistössä, jossa jokaiseen sekuntiin suhtauduttiin kuin omaan lapseen. Annetun ajan huomiotta jättäminen oli jotain majesteettirikoksen ja maanpetoksen välimaastosta. Valitettavasti suomalainen kellokulttuuri ei ole yleismaailmallinen ilmiö. Jopa kapeassa eurooppalaisessa tarkastelussa tuntuu siltä, että päivällisen etäisyys keskipäivästä on suoraan verrannollinen ajan merkityksellisyyteen. Samaan aikaan tietysti hieman kadehdin sellaista elämäntapaa, jossa tuloaika katsotaan kalenterista eikä sekuntikellosta, mutta se on eri asia.

Voimme olla ylpeitä merivoimissa ja rannikkojoukoissa annettavasta koulutuksesta, joka on vuodesta toiseen taannut sen, että oma ja muiden turvallisuus ovat pysyneet hyvinä. Merellinen huliganismi tai edes pieni irrottelu eivät ole kuuluneet toimintakulttuuriimme. Tietysti silloin tällöin kuuluu kertomuksia siitä, kuinka koneista on otettu kaikki irti ja vapaavahtikin on käsketty antamaan työntämällä lisäsolmuja, mutta niissä kerroissa on aina kehyksenä ollut operatiivinen tarve. Ammattilainen osaa tarvittaessa lisätä nopeutta turvallisuudesta saavutettavaan etuun nähden tinkimättä.

Kurinalaisuus sekä sääntöjen ja toisten kunnioittaminen kuuluvat myös yhdistys- ja vapaa-ajan toimintaamme. Silti olemme onnistuneet luomaan siihen leppoisan ja hyväntahtoisen ilmapiirin. Rannikon puolustajien joukossa on hyvä olla myös virka-ajan ulkopuolella. Siksi uskon, että lukuisat yhdistyksemme onnistuvat haalimaan uusia tulokkaita joukkoomme.

Lisäksi elättelen toivetta siitä, että laaja kenttämme lähettää edelleen mielenkiintoisia artikkeleita, joissa he kertovat yhteisestä asiastamme eli rannikon puolustamisesta. Yhdessä olemme enemmän.

Juha-Antero Puistola

Päätoimittaja

Rannikon Puolustaja 3/2024 tutustuttaa meidät Meripuolustuksen kansainväliseen toimintaan, kuten niin moni RP-lehti on aiemminkin tehnyt. Nyt teemakirjoitukset ovat.

(1) Freezing Winds – Liittokunnan yhteisen meripuolustuksen kehittämistä talvisissa olosuhteissa, Henri Lavi
(2) HNS ja RSOM toiminta, Mika Kuutti ja Siiri Naukkarinen
(3) Finland is playing a key part of the Joint Expeditionary Force in the Baltic Sea – Suomi on avainasemassa Itämeren alueen JEF-yhteistyössä, William Young
(4) EUNAVFOR Aspides – Vaarallisin ja vaativin EU:n merioperaatio, Joona Haataja
(5) Kansainvälinen yhteistyö tuo tuulta purjeisiin, Juha-Antero Puistola

Samalla edellinen lehti julkaistiin tälle sivustolle luettavaksi.

Uusi lehti on taas kilahtanut postilaatikoihin ja vastaavasti edellinen numero 1/2024 on nyt luettavissa tällä verkkosivuilla. Numeron 2/2024 teema on Rannikon puolustuksen tulevaisuus. Teeman ajoitus ei ihan mennyt nappiin siinä mielessä, että Merivoimat on juuri julkaissut tarjouspyynnön tykistöjärjestelmästä, joka selvästikin näyttelee merkittävää osaa rannikon puolustuksessa. Hankkeeseen varmuudella palataan Rannikon Puolustajassa, kunhan asiaa pystytään enemmän avaamaan.

Lehden teemakirjoitukset ovat:

Tiedotus merenkulkijoille – oli myrsky nouseva, Juha-Antero Puistola
Merisodankäynti murroksessa, Ville Vänskä
Meripuolustus muutoksessa, Juuso Säämänen
Susi hylkeen nahoissa?, Riitta Björn
Miehittämättömät alukset merisodankäynnissä, Arto Nyrhinen