Myötätuuli

Lehti 1/25 on putkahtanut tilaajien postilaatikoihin ja samalla on totutusti edellinen lehti myös verkkolukijoiden luettavissa.

Uuden lehden teemana on ”Myötätuuli”. Tätä myötäistä virettä päätoimittaja kuvaa myös lehden 1/25 pääkirjoituksessa (alla).


Sekä Ruotsin että Viron merivoimien komentajat kuvasivat alkuvuonna Itämeren turvallisuustilannetta ”poikkeukselliseksi – jopa vakavaksi”. Perusteen lausunnolle antoivat muun muassa Ukrainan sota ja merenalaisen infrastruktuurin toistuvat vahingoittamiset.

Tällä hetkellä on ilmeistä, että Euroopassa käytävä valtakamppailu on ulottunut Itämerelle. Hyvänä asiana voidaan pitää sitä, etteivät kamppailun osapuolet ole toistaiseksi käyttäneet asevoimien kineettisiä kykyjä itämerellisen nokkimisjärjestyksen selvittämiseksi.

Huonona puolena on pakko mainita, että jos vallitsevat trendit olisivat liukukytkimiä sodan ja rauhan välillä, kovin monet niistä olisivat huolestuttavassa asennossa tai hyvää vauhtia matkalla niihin. Koko Eurooppa on tällä hetkellä epävakaassa tilanteessa.

Epävakauteen liittyen on todettava, ettei lyhyellä eikä keskipitkällä aikavälillä ole nähtävissä tilannetta, jossa Venäjä luopuisi alueellisista valtapyrkimyksistään, tai muuttaisi keinovalikoimaansa sen hankkimiseksi. Venäjä käyttää kaikkia valtiollisia ja useita ei-valtiollisia työkaluja tavoitteisiinsa pääsemiseksi.

Menemättä noihin keinoihin tässä vaiheessa sen syvemmälle, on todettava, että erikseen ja yhdessä ne muodostavat selvän uhan Suomelle ja Euroopalle.

On myös muistettava, että Venäjän tutkiminen ja sen muodostamasta uhasta puhuminen ei ole sotahulluutta, vaan osa varautumista.

Jos huonot ajat koittavat, niihin valmistautunut pärjää todennäköisesti paremmin kuin silmät ummessa kulkenut. Toisaalta, jos pahin ei tapahdukaan, kaikilla on parempi mieli. Ainakin minä lupaan kestää tulevaisuuden historiankirjoissa tapahtuvan ”turhasta” varautumisesta motkottamisen. Olisi henkisesti paljon kovempi pala lukea malli Cajanderin uusintapainosta.

Joku saattaa kysyä, miten ihmeessä tällaisena aikana tämän lehden teema on ”myötätuuli”? Eikös puhuri ole pikemmin vastainen ja hyytävän kylmä?

Perustelu on yksinkertainen. Kiristynyt kansainvälinen tilanne on saanut ihmiset ja päättäjät muistamaan meren merkityksen suomalaiselle turvallisuudelle ja hyvinvoinnille. Lihavina ja leppoisina vuosina meillä on ollut taipumus unohtaa valtion napanuora ja luottaa siihen, että ihmiset, tavarat, data ja energia liikkuvat kuin välissä ei merta olisikaan.

Nyt viimeistään herätyskelloon torkuttaminen on päättynyt, joten voimme yhdessä tuumin parantaa turvallisuuttamme ilman aivan viime tingan hätää.

Meillä on siis otollinen tilaisuus kertoa sanoin ja kuvin, kuinka merivoimat osallistuu turvallisemman tulevaisuuden rakentamiseen.  Monella tavalla se tapahtuu pienin työn ja arjen teoin mutta edellyttää myös kykyjä seistä sanojen ja suunnitelmien takana. Sellaisiin talkoisiin kutsumme kaikki rannikon puolustajat eli odotusarvo alkaneelle vuodelle on valtava.

Tässä numerossa sukellamme siis merten syvään päätyyn, ja seuraavissa numeroissa jatkamme vapaalla tyylillä kohti maalia.

Juha-Antero Puistola, päätoimittaja

Minun mereni

Rannikon puolustaja 4/2024 on julkaistu – ja samalla saavat kaikki sivustolla vierailevat näkyviin digitaalisesti numeron 3/2024.

Vuoden viimeisen lehden otsikkona on ”Minun mereni” ja teema-artikkeleiksi ovat nousseet seuraavat:

  • Pala meripuolustuksen historiaa Juha-Antero Puistola
  • Vieras alus lähestyy, haastetta kerrakseen – onko se sota-alus? Jouni Honkala
  • Evakuointiharjoitus Airistolla: m/s Gyltö ja Super Puma yhteistyössä Kari Hänninen
  • Koiraryhmän arkea Rannikkolaivastossa Koiraryhmä Pansio K9
  • Muistoja 1960-luvulta Raimo Huuhtanen

Alla lehden 4/2024 pääkirjoitus (Juha-Antero Puistola):

Lokakuun loppupuolella Suomessa otettiin käyttöön meriliikenteen erikoiskuljetusten varoalueet eli liikkuvien erikoiskuljetusten ympärille määritellyt erilliset puskurivyöhykkeet. Kulussa oleville erikoiskuljetuksien ympärille määritellään vyöhyke, jonka sisään muut alukset eivät saa ilman lupaa tulla.

Sisämaajärjellä ajateltuna on mainiota, ettei erikoiskuljetusten osalta luoteta pelkästään hyvään merimiestaitoon, vaan viranomaiset valvovat ja opastavat aallonkyntäjiä. Itämeri on haastava toimintaympäristö kokeneillekin kippareille. Etenkin jos valtaosa ajotunneista on hankittu avarammilla vesillä. Lisäksi komentosilloilla näytetään välillä luotettavan enemmän tekniikkaan kuin omiin silmiin. On tilanteita, joissa ruori on ollut käsiä täynnä, kun reittisuunnitelma on pitänyt tehdä pikatilanteena uusiksi odottamattoman sumun, savun tai humun vuoksi. Nykyisin tai edes lähitulevaisuudessa ei pidä sokeasti uskoa vaikkapa satelliittipaikannukseen perustuvia sijaintitietoja. Merikartta, alueen tuntemus ja yhteisten sääntöjen osaaminen ovat pakollisia varusteita sisääntuloväylillämme. Täsmällisyys on kuninkaallisten kohteliaisuutta ja rannikon puolustajien ominaisuus. Vaikka ihmisten väitetään olevan ajan orjia, niin joissakin tapauksissa kello on muutakin kuin rippikoululahja.

Edellisen ajattoman totuuden opin aikoinaan rannikkotykistössä, jossa jokaiseen sekuntiin suhtauduttiin kuin omaan lapseen. Annetun ajan huomiotta jättäminen oli jotain majesteettirikoksen ja maanpetoksen välimaastosta. Valitettavasti suomalainen kellokulttuuri ei ole yleismaailmallinen ilmiö. Jopa kapeassa eurooppalaisessa tarkastelussa tuntuu siltä, että päivällisen etäisyys keskipäivästä on suoraan verrannollinen ajan merkityksellisyyteen. Samaan aikaan tietysti hieman kadehdin sellaista elämäntapaa, jossa tuloaika katsotaan kalenterista eikä sekuntikellosta, mutta se on eri asia.

Voimme olla ylpeitä merivoimissa ja rannikkojoukoissa annettavasta koulutuksesta, joka on vuodesta toiseen taannut sen, että oma ja muiden turvallisuus ovat pysyneet hyvinä. Merellinen huliganismi tai edes pieni irrottelu eivät ole kuuluneet toimintakulttuuriimme. Tietysti silloin tällöin kuuluu kertomuksia siitä, kuinka koneista on otettu kaikki irti ja vapaavahtikin on käsketty antamaan työntämällä lisäsolmuja, mutta niissä kerroissa on aina kehyksenä ollut operatiivinen tarve. Ammattilainen osaa tarvittaessa lisätä nopeutta turvallisuudesta saavutettavaan etuun nähden tinkimättä.

Kurinalaisuus sekä sääntöjen ja toisten kunnioittaminen kuuluvat myös yhdistys- ja vapaa-ajan toimintaamme. Silti olemme onnistuneet luomaan siihen leppoisan ja hyväntahtoisen ilmapiirin. Rannikon puolustajien joukossa on hyvä olla myös virka-ajan ulkopuolella. Siksi uskon, että lukuisat yhdistyksemme onnistuvat haalimaan uusia tulokkaita joukkoomme.

Lisäksi elättelen toivetta siitä, että laaja kenttämme lähettää edelleen mielenkiintoisia artikkeleita, joissa he kertovat yhteisestä asiastamme eli rannikon puolustamisesta. Yhdessä olemme enemmän.

Juha-Antero Puistola

Päätoimittaja


Merellinen kansainvälinen toiminta

Rannikon Puolustaja 3/2024 tutustuttaa meidät Meripuolustuksen kansainväliseen toimintaan, kuten niin moni RP-lehti on aiemminkin tehnyt. Nyt teemakirjoitukset ovat.

(1) Freezing Winds – Liittokunnan yhteisen meripuolustuksen kehittämistä talvisissa olosuhteissa, Henri Lavi
(2) HNS ja RSOM toiminta, Mika Kuutti ja Siiri Naukkarinen
(3) Finland is playing a key part of the Joint Expeditionary Force in the Baltic Sea – Suomi on avainasemassa Itämeren alueen JEF-yhteistyössä, William Young
(4) EUNAVFOR Aspides – Vaarallisin ja vaativin EU:n merioperaatio, Joona Haataja
(5) Kansainvälinen yhteistyö tuo tuulta purjeisiin, Juha-Antero Puistola

Samalla edellinen lehti julkaistiin tälle sivustolle luettavaksi.

Rannikon puolustuksen tulevaisuus

Uusi lehti on taas kilahtanut postilaatikoihin ja vastaavasti edellinen numero 1/2024 on nyt luettavissa tällä verkkosivuilla. Numeron 2/2024 teema on Rannikon puolustuksen tulevaisuus. Teeman ajoitus ei ihan mennyt nappiin siinä mielessä, että Merivoimat on juuri julkaissut tarjouspyynnön tykistöjärjestelmästä, joka selvästikin näyttelee merkittävää osaa rannikon puolustuksessa. Hankkeeseen varmuudella palataan Rannikon Puolustajassa, kunhan asiaa pystytään enemmän avaamaan.

Lehden teemakirjoitukset ovat:

Tiedotus merenkulkijoille – oli myrsky nouseva, Juha-Antero Puistola
Merisodankäynti murroksessa, Ville Vänskä
Meripuolustus muutoksessa, Juuso Säämänen
Susi hylkeen nahoissa?, Riitta Björn
Miehittämättömät alukset merisodankäynnissä, Arto Nyrhinen

Rannikon Puolustuksen historia

Rannikon Puolusta 1/2024 on ilmestynyt. Sen teemana on Rannikkopuolustuksen historia ja lehti on paperiversionaan tilaajien luettavissa. Samalla edellinen lehti on nyt julkaistu lehtiarkistoon.

Teemakirjoitusten aiheita ovat:

Viteleen tykistötaistelu 1919, Ville Vänskä
Panssarilaiva Väinämöisen ja Ilmarisen merkitys Suomen puolustukselle, Eero Auvinen ja Matti R. Ketola
Suomalaisia upotussodassa, Ville Vänskä
Kokonaisvaltaisen muutoksen äärellä
– Rannikkojoukkojen taistelutavan kehittyminen kesällä 1941, Lari Pietiläinen
Rannikkopataljoonista, Kari Huhtala
Viipurinlahden taistelu 1944 – Viitteitä yhteisoperaatiosta, Juho Talvitie
Neuvostoliiton etuvartio, Ohto Manninen

Alla päätoimittaja Juha Puistolan pääkirjoitus lehdessä 1/2024.

”Suomen rannikon pituus on 1100 km, mutta rantaviivaa maallamme on jopa 4600 kilometrin verran. Saaria Suomen rannikolla on yli 81 000. Maamme lounaisrannikon saaristo on Euroopan suurin. Ahvenanmaa on olennainen osa tätä saaristoa.

Edellinen on hyvä muistutus meille kaikille, koska jokainen osaa vaikka syvästä unesta herätettynä kertoa, kuinka pitkä itäraja on, mutta rantaviiva ja saaret saattaisivat olla hakusessa.

Kylmän sodan aikana laajamittainen maihinnousu Suomeen arvioitiin suurvaltasodan yhdeksi vääjäämättömäksi seuraukseksi. Sitä uhkaa vastaan rakensimme rannikkopuolustusjärjestelmän, jota jouduimme viilaamaan isolla kädellä vasta 2000-luvulla.

Voimakas rannikkotykistö sekä sotakokemusten perusteella kehitetty rannikkojalkaväki muodostivat rannikkojoukkojen suorituskyvyn. Puolustuksellisten tehtävien lisäksi rannikkojoukkojen tuli kyetä suorittamaan hyökkäyksellisiä tehtäviä, kuten vastahyökkäyksiä maihinnousseen vihollisen tuhoamiseksi tai saarien ja kohteiden valtaamisia. Rannikkojoukkojen tuli olla saaristo-olosuhteisiin koulutettuja ja niiden tuli hallita lukuisa määrä erilaisia teknisiä välineitä. Myös rannikkojoukkojen ja laivaston yhteistoiminta kehittyi jatkuvasti.

Jokainen rannikkomme olosuhteissa harjoitellut tietää, etteivät ne ole milloinkaan ihanteelliset. Pimeys, kylmyys, matalat ja karikkoiset väylät sekä kallioiset saaret eivät muodosta ihanteellisinta taistelumaastoa. Tietysti oletamme, että meille haastava tarkoittaa vastustajalle mahdotonta.

Osa vaikeuksistamme johtuu yleisestä rahoituksen niukkuudesta, kun joukkojen määrää, koulutusta ja varustusta on vuosien varrella kehitetty. Osa puolestaan on seurausta siitä, ettei Ahvenanmaan demilitarisoitua asemaa haluta järkyttää. Voi olla, että nuo molemmat osatekijät pysyvät, vaikka niiden suhteen on pientä liikkumista.

Rannikkojoukot, ja yhteistoimintakyky eivät syntyneet tyhjästä, vaan todellisesta tarpeesta. Kari Huhtala, Lari Pietiläinen ja Juho Talvitie vievät meidät artikkelissaan joukkojen syntysijoille.

Panssarilaivojen merkityksestä meitä muistuttavat Eero Auvinen ja Matti R Ketola. Ilmarinen palasi uutisiin, kun päätös sen polttoöljysäiliön tyhjentämisestä eteni tarjouskilpailuun asti. Meripuolustuksen historia on tietysti paljon muutakin kuin hylkyjä. Siksi olen äärimmäisen iloinen tietäessäni rannikonpuolustajien tuntevan historiansa. Siitä on osoituksena lukuisat teokset, joita myös nuori sukupolvi tarinastamme julkaisee.

Merivoimat ja rannikkopuolustus eivät tietenkään ole juuttuneet historiaan. Lehtemme numerossa 2 pohdimme tulevaisuutta. Jos juuri sinulla on siihen sananen sanottavaksi, pyydän lähettämään artikkeliehdotukset heti maaliskuun alussa. Tulevaisuus ei odota.”

css.php